Noni nyt on aika taas kirjotella. Viikko meni mm-kisoja seuratessa ja vaihteeksi kouluhommia tehden. Jääkiekkopettymyksiä lähdettiin nollaamaan paremmin menestyneeseen Sveitsiin. Kohteena oli Schaffhausen ja siellä sijaitsevat vesiputoukset.
Matka ei tosin lähtenyt ihan täydellisesti liikkeelle, vaan infromaatio-ongelmien vuoksi junalippujen hinnat olivat hieman odotettua suuremmat, mutta matkaan päästiin kuitenkin. Keli suosi täälläkin tällä kertaa, vaikka vieläkin ollaan Suomen lämpötiloja jäljessä...
Paikan päällä oli ensin edessä 4 kilometrin kävely, jonka jälkeen saavuimme kohteeseen. Kohde oli kyllä hieno ja kohtuu edullinen Sveitsin hintatasoon suhteutettuna. Venematka vesiputouksen keskellä sijaitsevalle kivelle maksoi vain noin 6,7 €. Oli kyllä varsin komeat näkymät, vaikka tungosta oli taas yllättäen parhaille näköalapaikoille.
Ensi lauantaina on sit hieman saksalaista jalkapallofiilistelyä luvassa Münchenin maaperällä. 25. päivä pelataan Wembleyllä Mestareiden liigan finaali Bayern München - Borussia Dortmund. Hotelli varattiin Münchenistä sille lauantaille ja tarkotus ois lähtee katsoo, kun München repeää liitoksistaan voiton jälkeen. Eiköhän sieltä joku sporttibaari löydy kisakatsomon perustamiseen, kun Allianz-stadionin jättiskreeni myytiin loppuun jo parissa tunnissa. Hotellissa on lisäksi sauna, jota on pikkasen ruvennu ikävä tulemaan tässä kohta kahden kuukauden oleskelun aikana. On se vaan hieno keksintö! (saksalaiset ei vaan hyvän päälle ymmärrä)
-V