Viime viikolla saatiinkin taas Suomesta vierailijoita meitä ilahduttamaan :) Pidennetylle viikonlopulle saapui tällä kertaa J:n poppoota kuumasta Suomesta. Valitettavasti Saksan sää ei ole suosinut kahteen kuukauteen kuin muutamana päivänä, ja sää ei tehnyt poikkeusta tämänkään matkaseurueen tullessa. Vierailusta otettiin viileästä ja kosteasta säästä huolimatta kaikki irti :) Täytyy olla tyytyväinen, että täällä ei sentään Konstanz ole tulvien vallassa, niinkuin useat kaupungit Sveitsin puolella sekä Saksan Baijerissa...
Viikonlopun aikaan tuli vierailtua mm. Konstanzin Thermessä, joka on oikein mukava paikka lämpimästä vedestä tykkääville rentoutujille. Kylpylä on pienehkö, mutta siellä saa kyllä ajan vierähtämään mukavasti esim. 36 asteisessa ulkoaltaassa Alppeja ihaillessa. Kylmyyttä pelkäämättömille on myös tarjolla liukumäkiä ja ei-lämmitettyjä altaita ulkosalla, hurjimmat sinne jo meidän ryhmärämästä uskaltautuikin :)
Bodensee-Therme/ (c) Bodensee-Therme Konstanz
Lauantaina oli vuorossa kolmatta kertaa Stuttgart, jonne puksutettiin kolmisen tuntia junalla. Huolimatta ajoittaisista sadekuuroista ja 13 asteen lämpötilasta ostokset saatiin tehtyä ja vierailtua Stuttgarttin eläinpuistossa Wilhelmassa. Vaikka me jo kerran samainen eläintarha on jo kierrettykin, niin silti nähtävää riitti. Jotkut ei vaan kyllästy ikinä tuijottelemaan niitä ihania elukoita :)
Sunnuntaina luvassa olikin Konstanzin nähtävyyksien kiertelyä. Käytiin kiertelemässä yliopistoa, kavuttiin Bismarkturmille viiniviljelmien keskelle ja viimeiset voimat käytettiin kirkontorniin nousemiseen. Onneksi sunnuntain sää suosi, ja illalla lähdettiin vielä kävelemään Sveitsin puolelle ihailemaan maisemia.
Yliopiston ruokalan edestä maisemia
Kannatti näiden näymien takia jo kivuta 200 askelta kirkontorniin :)
Bismarck-turmilta, viiniköynnökset ne siellä kasvaa
Tälläkään kertaa matkalaiset eivät päässeet näkemään pilvipeitteen alta Alppeja kokonaisuudessaan, onneksi ne kuitenkin yhtenä iltana hieman näyttäytyivät pilvien väistyessä. Vierailut on nyt toistaiseksi ohitse, ja jäämme tänne odottelemaan kesäkelejä, keskiviikkona niiden nimittäin vihdoin pitäisi rantautua myös tänne Saksaan :)
-J